lauratlihoiksi

lauratlihoiksi

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ei hukuttu!

Elossa ollaan molemmat, ihme kyllä!
Perjantaina siis vihdoin ja viimein päästiin kokeilemaan uintitaitojamme. Ei se onneksi ollutkaan niin kamalaa mitä näillä "taidoilla" kuviteltiin.

Ensin ui Pilli jonka aika oli 200 metrin matkalla 5 min 14 sek! Tavoiteaika oli siis 4 min 45 sek, joka täyttyi Pillin olessa 180 m:n kohdalla.
Sitten minä ja ajaksi tuli 5 min  57 sek ja 4 min 45 sek meni rikki 163 m:n kohdalla.
Ei huono,ottaen huomioon meidän tyylin mitä siis ei voi uimiseksi edes kutsua! Sammakkoa niska jäykkänä! :D
Tästä innostuneena otamme matkaan mukaan uintiopetuksen,että saadaan uintitaito kohdilleen ja pystytään suorittamaan tämä kirkkaasti!

Fiilikset on tällä hetkellä loistavat tämän projektin suhteen,kehitys on hidasta mutta varmaa!

Mahtavaa sunnuntaita kaikille!






T: LauraL

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Pilli penkkaa pikkuaskelin

Minä onnekas olen saanut nauttia ohjatuista treeneistä viime aikoina oikein urakalla. Milloin piiskurina on ollut Johanna ja milloin Järvisen Antti. Yleensä mennä porskutan itsekseni, koska silloin saa keskityttyä treeniin uppoutumalla, mutta kun treenitavat osuu yksiin niin onpahan kivaa jumpata yhdessä!

No nyt! Alkaa kädet näyttää siltä, että jotain on tehty!

Eilisaamun treeni koostui punnerruksista (edelleen kumpparilla keskivartaloa keventäen), ihka oikeista penkkisarjoista (!!!!!), olkapääjumpista ja kirsikkana kakun päällä ähelsin punnerruksia siihen saakka, ettei sieltä lopulta päässyt enää ylös.. ei edes vaikka toinen nosti hiuksista! Tästä pitäisi muuten joskus saada kuvia, sen verran tyylikästä on.

Penkissä tehtiin muistaakseni vitosia ja päissä oli ehkä vitoset (olen näköjään vain tehnyt mitä toinen käskee kun muistijäljet on näin kirkkaat!). Olkapään hyvinvointi on etusijalla myös näissä harjoituksissa ja tästä syystä tyylinä on lankkupenkki eli puupalikka rinnan päällä, jolloin tankoa ei pääse laskemaan aivan rintaan saakka. Pelastusopisto täältä tullaan, aar juu redi! Hitaasti, mutta varmasti!

VIHDOIN olen päässyt myös olkapäitä varovasti jumppailemaan. Tuntuu vähän hassulta tehdä minipainoilla, mutta nyt on pakko uskoa että hiljaa hyvä tulee. Luottavaisin mielin mennään eteenpäin, kun on ympärillä alojensa huiput ja tietysti mahtava Pulla!

Olkapää on ollut viime aikoina enemmän tai vähemmän teipin peitossa.

Mahtava Pulla se on pyörinyt salilla samaan tahtiin kuin ennenkin ja aina yhtä tiukka meno päällä. Uskokaa tai älkää, tälle viikolle olemme sopineet uintitreffit! Nyt oli otettava härkää sarvista, koska jostain syystä kummallakaan ei ole ollut kovin suurta hinkua uinnin pariin. Mutta edelleen, haasteet on tehty ylitettäviksi ja tässä todellakin riittää haastetta! Pelastusopiston sivujen tarkistuksen jälkeen meidän tavoiteaika onkin aika reippaasti tiukentunut - uusi aika on 200 m 4 min 45 sek! Pari kysymystä heräsi uintia odotellessa.. 1. Kannattaako yrittää kroolia vaikkei osaa vai pitäisikö vain uida rintaa aka sammakkoa ja katsoa mihin rahkeet riittää? ja 2. Saako käyttää kellukkeita?

Aurinkoista viikkoa toivottaa Laura H

Btw.
Joukkueen fysiikkatesteissä viime viikolla päätin kokeilla leuanvetoa ja sain siitä tulokseksi tasan YKSI. Joten sen voi lisätä nyt myös minun lähtötasotuloksiin.

P.S. on tällä kertaa kuvakollaasi mun tän vuoden TOP3-mustelmista (tai oikeastaan yksi ihan jäätävä mustelma lonkassa puuttuu tästä, mutta ehkä jätetään se julkaisematta)



lauantai 11. lokakuuta 2014

Hikeä pukkaa ja kunto kasvaa!

Kiirettä pitää! Tämän viikon treenit ovat koostuneet enemmänkin toiminnallisista treeneistä kuin puntista. Kolmen CrossFit-tunnin lisäksi pari salia ja yhdet "kelkanveto treenit" rakkaan Pillin kanssa, jonka veti Antti "Järä" Järvinen! :D Voin sanoa että kyllä hapotti! Muutaman kerran joutui ottamaan lattiatasossa lukua että sai sykkeen inhimilliselle tasolle.

Intensiivistä treeniä kesti 1,5 tuntia ja se piti sisällään kelkanvetoa etuperin,takaperin,sivuttain,kelkan työntöä,painojen kanssa kävelyä,kottikärrykävelyä(kaveri pitää kiinni vain toisesta jalasta) ja useita eri keskivartaloon kohdistuvia liikkeitä. Jotain jäi varmasti vielä mainitsematta,mutta ei pysty enää muistamaan! :D Kiitos Antille treenistä,otetaan ehdottomasti uusiksi!

Siitä sitten suuntasin suihkun kautta töihin ja illalla töistä suoraan CrossFit-tunnille!
Voin sanoa että oli takki melkosen tyhjä tunnin alkaessa,mutta kiitos Terhin ja Intran jaksoin treenin kohtalaisesti. :D

Tänään oli pakko pitää lepopäivä,vaikka mieli olisikin hinkunut salille. Penkkipäivä jäi nimittäin välistä ja sitä jos mitä pitäisi nyt takoa! Mutta kai sitä ehtii..
Huomenna suuntaan Lahteen Nordic Fitness Expoon kannustamaan hyvää ystävääni Nooraa Body Fitneksen SM-kisoissa!

Lopuksi vielä kuvasatoa perjantain kelkanveto treeneistä!






Kis kis -LauraL-









torstai 9. lokakuuta 2014

Onnellisen tietämättömänä mitä tuleman pitää

Kuten otsikko kertoo, niin joskus voi olla ihan hyvä, ettei aivan tarkalleen tiedä mitä on tapahtumassa.. Siitä kohta lisää.

Pilli on siis vihdoin päässyt yläkropan liikutteluhommiin pienimuotoisten selkäjumppien muodossa. Kotiläksyäkin on tullut (tästä kuvasarjaa alla). Lisäksi alkuviikosta yhdessä fyssarin kanssa tehtiin kevennettyjä punnerruksia (keskivartaloa avusti kuminauha ja painavaa päätä piti ft=roikotti hiuksista) ja tattadadaa - PENKKIÄ! Sanoinkuvaamattoman mahtava fiilis oli vihdoin päästä sen pariin ja aika pikaisesti palautui mieleen, että kyllähän se pelkkä tankokin on näille naruille painava! Lightweight, eiku... On nimittäin kohtuullinen urakka päästä tulokseen penkki 45 kg 25krt/60 sek!

Lisäksi sain fyssarilta äässipallon, mikä on kyllä siisteintä ikinä. Siinä lukee, että se on minun toiseksi paras kaveri nyt, ei korvannut siis rakasta Pullaa!


Lauran äässipallo. 2. paras kaveri

Ja sitten aiheeseen, että ehkä on parempi ettei ihan kaikkia yksityiskohtia ole tiedossa. Tällä viikolla minulle ilmoitettiin, että perjantaina meillä on kelkanvetotreenit Kouvolan jäähallilla (mainittakoon, että tämän ilmoittaja on toiminut esimerkiksi Kookoon fysiikkavalmentajana ja noilla lätkänpelaajilla ei tunnetusti treenit ihan kevyimmästä päästä ole...). Sen verran itsesuojeluvaistoa puuttuu, että sehän kuulosti enemmän kuin houkuttelevalta! Eipä siinä muuta kun Pullalle koodia ja ihan yhtä vähän siltä löytyi itsesuojeluvaistoa kun se oli heti messissä. Joten huomenna meillä on sitten kelkanvetoa. Saattaa kuulemma vähän hapottaa! No siitähän me tykätään. Katsotaan tuleeko itku vai oksennus. Ehkä molemmat.

P.S. Täytyy sanoa, että kylläpä vaan me Pullan kanssa ollaan hyvissä ja asiantuntevissa käsissä. Meidän fysiikkavalmentajat Johanna ja Antti, KIITOS! Ihan yhtä hulluja nekin on.

P.P.S. PULLAN KUULUMISIA TULOSSA PIAN ettei mene ihan Pillin yksinpuheluksi.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Laurat lihoiksi @Helsinki

Myö heitettiin Pullan kanssa kauan odotettu treeni-/ruokailureissu Helsinkiin.

Reissu alkoi kevyesti!


Lauantaina vedettiin napakka jumppa Unisport Töölössä (kiitos Samu!) - Pullalla oli selkäsaunan vuoro ja itselläni työmaana pakarat. Per(si)ille meni! Olipahan muuten laadukas sali, kyllä opiskelijoiden kelpaa siellä treenata!





Salin jälkeen käytiin syömässä treeniporukalla ja siitä Pullan kanssa jatkettiin ottamaan välikuolemat, jotta jaksoimme suunnata taas syömään.



Toki myö pyörähdettiin Helsingin yössä aiheuttamassa pikku hässäkät. Lopulta minä keskityin jo yöuniin kun Pulla teki vielä yöaerobista tanssimisen muodossa.

Hotelliaamiaismättö ja lounas thaimaalaisessa ravintolassa pitivät huolen, ettei kotimatkaa tarvinut taittaa nälässä. Ylipäätään ei oikeastaan nähty nälkää tälläkään reissulla.



Aurinkoista alkavaa viikkoa!
LH


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lähtötasotulokset ja muuta jorinaa

Pienin askelin kohti päämäärää,se on nyt suunnitelma. Minähän menisin mielelläni aina sata lasissa,mutta nyt on pakko ottaa rauhallisemmin että voi kehittyä!
Esim. juoksu on kohdallani aloitettava vauvanaskelin matalilla sykkeillä,että saadaan kestävyyttä kehitettyä. Odotan jo innolla että pääsen toteuttamaan sitä kunhan saan uuden ohjelman kätösiini! :)

Viikonloppu oli hyvinkin vauhdikas,suuntasin perjantaina töiden jälkeen ystäväni kanssa Helsinkiin kuuntelemaan hänen lempparibändiään ja tuli siinä muutama tanssiaskelkin otettua.
No siitähän ei näköjään tuo vasen polvi/etureisi tykännyt yhtään ja oli seuraavana päivänä kipeä. :( Salilla pystyy kyllä vääntämään raskaitakin painoja,mutta tanssia ei kestä! :D

Sunnuntaina pidettiin taas Tiimipäivät Lahdessa ja ohjelmassa oli jalkatreeni kluster- ja pyramiditekniikoilla. Olin jo unohtanut koko polven kipuilun,kunnes valmentaja huomautti jalkaprässissä että vasen polvi elää ihan omaa elämää. Mä oon näköjään ihan jossain muualla mun päässä kun treenaan,koska kun valmentaja kysyi että sattuuko siihen treenin aikana,en ollut huomannut kipua. Ja laitteesta pois tullessa kyllä sen huomasin! Pystyin kyllä loistavasti tekemään treenin loppuun kunhan tein liikkeet varoen ja polven huomioiden.

Maanantaina piti sitten pyöräillä töihin ja takaisin(yht. 20km) ja voin sanoa että jäykkää oli! :D
Illalla oli vuorossa kauan odotettu CrossFit-kurssin aloitus Kuusankoskella ja oli kyllä superkivaa!
Jalkojen lihakset muistuttelivat mukavasti olemassa olostaan treenatessa,mutta ei se tahtia hidastanut!  Laitoin jalkoihin viime yöksi ravihevosille tarkoitettua linimenttiä ja tänään ne on jo vähän vähemmän jäykät! Sehän tarkoittaa siis sitä että illalla on taas vuorossa lisää crossfittiä! :)




Ja sitten vihdoin ja viimein vähän lähtötasotuloksia:

LauraH: Jalkakyykky 45 kg 19krt/min (tavoite väh: 23krt/min)
              Vatsat: 29krt/min (ilman tukea) (tavoite väh: 34krt/min TUETTU)
              Cooper: 2500m (tavoite väh: 2800m)
           
LauraL: Jalkakyykky 45 kg 25krt/min
              Vatsat: 27krt/min(ilman tukea)
              Penkki: 30kg 24 krt/min (tavoite väh: 45 kg 25krt/min)
              Leuanveto suorinvartaloin: 6 (tavoite vh: 6)
              Cooper: 2290m

Pilliltä tulokset muista kunhan saa olkapään kuntoon ja uinti molemmilla niin heikko että se aloitetaan nollilta! :D Eli uimakouluun molemmat!

Energisin terveisin Pulla




maanantai 29. syyskuuta 2014

Älä tyri nyt älä lyö yli nyt... Vai?

Taas on viikko mennyt ja omalta osaltani se on ollut yksi parhaista aikoihin! Olo on ollut energinen ja positiivinen ja paljon on tapahtunut. 



Ehkä koko viikon kruununa oli eilinen kauden avauspeli, johon oli ladattu paljon fiiliksiä. Ollaan treenattu keväästä saakka kovaa niin salilla kuin pallon kanssa ja meillä on ahkera porukka kasassa. Nyt on taas viisaampi olo ja helppo tiedostaa, mitkä on selkeitä kehityskohtia itsellä. Mutta olipahan vaan MAHTAVA pelata! Mä niin rakastan sitä! 



Ylipäätään on pienoinen ihme, että pystyin pelaamaan eikä mihinkään sattunut. Vielä viikko sitten nousi kyyneleet silmiin, kun liikutin kättä puhumattakaan siitä miltä tuntui kun joku siihen koski. Viikolla kävin kahdesti aivan mahtavalla fyssarilla ja tuntuu kuin multa olis vaihdettu koko olkapää! 
Lämmin kiitos OMT-fysioterapeutti Antti Järvinen!

Paitsi urheilussa, niin elämässä ylipäätään pitäisi vaan antaa palaa täysillä pelkäämättä epäonnistumisia. Silloin pääsee niille leveleille, missä kehitytään ja opitaan ja mistä saa ne parhaat onnistumisen kokemukset. Niitä metsästämään tälläkin viikolla!



LauraH

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syysmeininkejä!

Käytiin tosiaan reilu viikko sitten Pillin ja Annan kanssa juoksemassa 200 metrin vetoja urheilukentällä ammattilaisen ohjeistuksella ja prkl kun oli kivaa!

Aloiteltiin tälleen kevyesti tätä juoksu-uraa,eli 200m n. 40 sekunnin vauhdilla ja ripeetä kävelyä toiset 200m ja sama setti putkeen 8 kertaa. Mulla viimeisessä vedossa musteni vähän silmissä,liekö huono hapenottokyky :P Pilli siinä sitten tokas vanhana maratoonarina(ainakin muhun verrattuna) että olishan tuota vielä jaksanut,kun me Annan kanssa köpsähdettiin ketoon! :D



Juoksun vetäjä pisti sitten LauraHoon juoksemaan vielä yhden rinksan nupiksi ja saatiinkin lopulta hänestä seuraa kentän tasolla! :D



Kävin juttelemassa valmentajani Johannan kanssa tästä projektista ja hän suunnitteleekin minulle tätä hommaa tukevan treeniohjelman! Se on tärkeää jotta saadaan tästä tekemisestä tuloksellista. 
Itsehän olisin viilettänyt menemään 4-5 salilla/viikko ja lisännyt siihen vielä juoksu-ja uintitreenit sekä CrossFitin (minkä aloitan Pillin kanssa tämän kuun lopulla,jipii!) mutta onneksi mulla on tollasia kultaisia ammattilaisia tukena jotka puhuu mulle järkeä! :D Loppuun palaminen olis käynyt tolla menolla hyvinkin pian..

Nyt siis pikkuhiljaa siirrytään ohjelmaan mikä pitää viikossa sisällään 2 x voimapainotteista salia, 2 x CrossFittiä, yksi uinti- ja yksi juoksukerta. Tällä lähdetään liikkeelle ja muutetaan sitten matkanvarrella tarpeen mukaan! :)


Lopuksi vielä kollaasi meidän "proo" kuvaussessiosta,mukavaa loppuviikkoa! :D


-Pulla-
















































sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Pilli ja Pulla puuhastelee


Ollaan Lillin kanssa törmäilty enemmän tai vähemmän salilla tai sen ulkopuolella. Parit esimerkit tässä.


Viikko sitten käytiin tekemässä mäkivetoja, tarkoituksena kehittää nopeuskestävyyttä ja sitten ihan vaan ylipäätään kestävyyttä. Mukana meillä oli iiihana Anna ja yksi mies joka toi selvästikin vauhtia juoksuun. Kaikki oli ihan voimissaan juoksun jälkeen joten vielä jäi piileviä tehoja. Omalta osaltani tavoitteena olisi oppia ottamaan kaikki mahdollinen kropasta irti.



Viikko sitten lauantaina oltiin mättämässä ruokaa sisuksiin Amarillossa ja molemmat sai aikaiseksi kauniisti sanottuna ähkyn. Pulla pyöri pois paikalta eikä se Pillilläkään kaukana ollut. No olipahan energiaa seuraavan päivän koipijunppaan ja mäkivetoihin! 



Olkapään lepuutuksen ansiosta oma treeniviikkoni on 5 jalkapäivää viikossa, joten alaruhon palautteluun on ihan huolella saanut keskittyä. Putkirullailut, venyttelyt, palauttelevat lenkit ovat olleet enemmän kuin tarpeen. Hierontojen ja rullailujen voimakkuudesta kertonee mustelmilla olevat koivet, hupsis. 



Tänään mennään radalle tekemään 200m:n aikavastaisia vetoja. Tarkoituksena on ottaa treeniviikkoon mukaan ainakin yksi anaerobinen treeni koska a. Solujen hapenottokyky kehittyy jolloin b. Elimistön kyky pilkkoa maitohappoa kehittyy jolloin c. Kivunsietokyky kehittyy jolloin d. Pystyy tekemään enemmän ja kovempaa. 

T. Pilli

P.S. Palomiestestin lähtötasotuloksia tulossa pian!! 

maanantai 1. syyskuuta 2014

Asenne ratkaisee

Mie olen vähän tällainen omassa kuplassani oleva analysoijaharjoittelija. Keskittyminen 110%. Salilla en välttämättä tiedä, ketä oli samaan aikaan paikalla tai oliko siellä ylipäätään ketään. Lentopallopeleissä huutelut, kannustukset yms. menee ohi, koska keskityn. Mielessä pyörii ainoastaan se, missä onnistuin tai miksi en jaksanut tai miksi tuntui heikolta ja ennen kaikkea, mitä voisi tehdä ensi kerralla paremmin. Kaikki on kiinni korvien välistä. Jalat jaksaa kyllä, kipua sietää kyllä kunhan mieli suostuu siihen.

Tätä pitää harjoitella selkeästi lisää. Korvienväliä. Mennä yli kipukynnyksen ja huomata että siitähän selviää hengissä. Ja jotta pystyy psyykkaamaan itsensä tämän tyyppiseen harjoitteluun, on osattava asennoitua niin että YES I CAN! Olisi joskus hauska saada äänitettyä vaikka cd:lle (mikäli kukaan tietää mikä se on?), miltä pään sisällä kuulostaa. Kuinka monella on tiukassa paikassa piiskuri PT - mielessään? Kuinka moni juttelee mielessään itselleen? Tsemppaa, kannustaa, käskee, pakottaa, huutaa?  Ja onko lopulta vahvempi se ääni, joka sopertaa ettei pysty vai se joka sanoo että ja kyllä muuten varmasti pystyn! Miten voi sanoa, ettei pysty ellei ole ensin tehnyt kaikkensa pystyäkseen? 




Olen kilpailuhenkinen viimeiseen saakka. Mutta mua ei motivoi millään tapaa toisten voittaminen - haluan voittaa itseni. Tuntuu, että jokainen harjoittelukerta on tavalla tai toisella itsensä voittamista. Keskustelua itsensä kanssa siitä, että pystynkö lisäämään painoa, pystynkö tekemään loppuun asti, pystynkö vielä kerran.

Todellinen positiivinen asenne tuli nähtyä Cooperin testin jälkeen keskiviikkoiltana. Välittömästi ajan päätyttyä Pulla makaa 2300 m:n viivalla niin että henki hädin tuskin kulkee ja ensimmäiset sanat mitä märän radan pinnasta kuuluu on "Mahtava fiilis! Vitsi mä oon ylpee meistä!".

Laura Hoo

torstai 28. elokuuta 2014

Jaksaa jaksaa!

Eilinen päivä alkoi pirteissä tunnelmissa kun takaraivossa jumputti illan cooperin testi! Vedin siinä sitten ennen punttitreeniä laturin naamaan ja suuntasin salille.
Salilla törmäsin ylläripylläri Pilliin ja molemmilla sopivasti illan juoksua ajatellen jalkatreeni! ;)
No ei siinä,treeni vedettiin täysillä miettimättä tulevaa!

Aikaisemmin on tullut kyykättyä tutussa ja turvallisessa smithissä,mutta tämän projektin kuvioihin tulemisen myötä olen kyykännyt ainoastaan vapailla painoilla. Kyllä ne jalat tästä vahvistuu!


Tytöt märkänä!

Salin jälkeen perus työpäivä ja illalla koitti testin aika! Ja sehän meni loistavasti! Pulla sai 2290m ja Pilli 2500m! Tämä on meille hyvä lähtötilanne,koska itse olin ajatellut saavani jotain 1500m..
Nyt vaan harjoitusta,niin nähdään 3kk:den päästä uuden testin koittaessa että missä mennään! Mukanamme oli ihana Anna,joka kirjoittaa treeniblogia http://annamuntreenaa.fitfashion.fi käykää tsekkaamassa!
                                                                     Mennään jo!

                                                   Ja taas tytöt märkinä,mutta onnelisina! ;)

Projekti on siis hyvin aluillaan ja mahtavaa on ollut huomata kuinka paljon se on herättänyt kiinnostusta ympäri suomea! Meidän kotiseudun palomiehet ovat ainakin luvanneet järjestää kaikenlaista meidän päänmenoksi,sitä odotellessa!

Mukavaa viikonloppua!

-lihaPulla-

maanantai 25. elokuuta 2014

Tekevälle sattuu

Esittelyvuoroon tulee nyt X.

Otsikko tekevälle sattuu kuvastaa tämän Lauran toimintaa hyvin.
En varsinaisesti kylläkään sanoisi itseäni tapaturma-alttiiksi, vaikka kaverit aina pyörittelee silmiään, kun kerron aikovani kokeilla jotain uutta.. Yleinen kommentti on ettei nyt vaan kävisi mitään ...En ymmärrä ;)

Liikuntataustaa minulla on koko elämäni ajalta laidasta laitaan.
Harrastelumielessä yleisurheilua, sählyä, tennistä, juoksua, rullistelua, jumppia jne mutta rakkaimpana harrastuksena lähes koko elämän mukana on säilynyt lentopallo. Ensi kaudella olen mukana joukkueessa, joka pelaa kakkossarjaa. Lisäksi nyt useamman vuoden aktiivinen saliharrastus pitää huolen, että vapaa-ajallani saan tehdä juuri sitä mitä haluan - liikkua. Treenejä viikkoon kertyy tavallisesti kymmenisen kappaletta. Jos ei, hypin seinille.



Mitä tahansa liikuntaan liittyvää minulle ehdotetaan, niin olen varmasti mukana! Pidän itseni ylittämisestä ja kaiken sellaisen kokeilusta, mitä en uskoisi pystyväni tekemään. Olen viehättynyt ajatuksesta, että ihminen pystyy mihin vain, kun motivaatio ja asenne (+tietysti terveys) on kohdillaan! On mielenkiintoista, miten vahva ihmismieli on.

Projekti #lauratlihoiksi on täydessä vauhdissa. Tänä aamuna yllätin Lillin rehkimästä penkkipunnerruksen parista ja samalla kerralla saatiin tulos mun kyykyistä. Käsinkohonta ja penkki odottaa omalta osaltani nyt olkapään paranemista, mutta ei anneta sen hidastaa muutoin hyvää treeniputkea. Niin tosiaan, tekevälle sattuu! Olkapään lepuutuksen lisäksi viime vuonna oli vähän polvi- ja selkäongelmaa, mutta onneksi pääkoppa on pysynyt vielä toistaiseksi kunnossa. Tai siis.. onko? :D



Reipasta viikkoa toivottelee Lapa

P.S. Olen P.S.-mestari, ja näyttää ainakin lupaavalta että blogikin tulee olemaan täynnä näitä jälkikirjoituksia, hah! Mutta todellinen P.S. tällä kertaa on se, että rojektia voi seurata myös Instagramissa #lauratlihoiksi






torstai 21. elokuuta 2014

Pieni ja pyöreä Pulla

Mistä pienet pullat on tehty? No sokerista,rasvasta,hiivasta,jauhoista...
Olin ehkä ennen,mutta en ole enää! Nykyään taitaa sisällysluettolassa enemmänkin lukea: liha,kala,kasvikset,marjat,kookosöljy(jokapaikanhöylä)yms. :D Tokihan sitä tulee välillä herkuteltuakkin,mutta ei todellakaan päivittäin,niinkuin parisen vuotta sitten.

Kuitenkin urheilua oon harrastanut pienestä tytöstä lähtien kaikenlaista taitoluistelusta kuntonyrkkeilyyn,välillä aktiivisemmin ja välillä hyvinkin laiskasti.
Lapsen syntymän jälkeen urheilu jäi todella vähälle,tyyliin pari kuukautta karistelin kesän kiloja,sitten taas laiskottelin ja joulun jälkeen sama! :D

Kunnes yksi kaunis päivä heräsi mielenkiinto punttien heilutteluun! Silloin päätin,että mä en voi olla näin saamaton ja otin yhteyttä ystävääni joka laati minulle treeniohjelman ja ruokaohjelman.
Nykyään olenkin PT Team Fitin onnellinen jäsen!

Noh,sitten päästään itse aiheeseen,eli tähän projektiin. Olen tässä miettinyt että jotain olis kiva tehdä salilla käymisen lisäksi,jotain vielä tavoitteellisempaa..Mutta kuitenkin jotain mikä liittyy siihen. Fitness-kisaajaa minusta ei koskaan tule,joten jotain muuta. Ja sittenhän mulla välähti kun Pilli puhui haluavansa hakea pelastusopistoon,mutta hylkäsi haaveet kuntotestin haastavuuden vuoksi.
Pillillä oli myös sillä sekunnilla välähtänyt ja niinpä päätettiin lähteä tähän projektiin yhdessä! :D

Tänään projekti pyörähti käyntiin tasokokeella ja saatiinkin mulle tulokset leuanvedosta,vatsoista ja kyykystä. Tasokokeen tulokset julkaistaan,kun ollaan saatu kaikki suoritettua.
Itselleni vaikeinta tulee olemaan uinti ja cooperi,mutta mikäänhän ei ole mahdotonta! ;)

Tässä vielä tämän päivän tunnelmia:





Huomenna jatketaan! -Laura L-







tiistai 19. elokuuta 2014

Rakkaalla lapsella on monta nimeä...

Lasse ja Laku
Pilli ja Pulla
Laura1 ja Laura2
Laura X ja Laura Y
Laura H ja Laura L (pelkillä sukunimillä kutsuttuna, kuten lätkänpelaajat tekee!)

Kaksi iloista ja positiivista yllytyshullua.. Ei, urheiluhullua.. Siis suuruudenhullua.. Äh, yllytyshullua, urheiluhullua, suuruudenhullua eli kaksi ihan vaan hullua ystävystä jotka rakastavat treeniä ja itsensä ylittämistä. Haasteita, jotka ovat niin suuria että joku mielessään miettisi että "onko nuo tosissaan.. ". No.. ollaanhan me!

#lauratlihoiksi on projekti joka oikeastaan voisi kulkea myös nimellä #lauratletkunvarteen koska aiomme, ei enempää eikä vähempää, harjoitella niin kauan kunnes fyysinen kuntomme on sillä tasolla että pääsisimme pelastajakoulutukseen aka palomiehiksi. Miksi? Because we can. Because the only disability in life is a bad attitude.

Pari pikku faktaa pelastajakoulutuksesta. Fyysisen kunnon minimivaatimukset ovat siis

Penkkipunnerrus 45 kg/60 sek 25 kertaa
Istumaannousu kertaa/60 sek 34
Käsinkohonta vastaotteella 6 kertaa
Jalkakyykky 45 kg/60 sek 23 kertaa
Tsekkaa lisää
http://www.pelastusopisto.fi/fi/tule_opiskelemaan/tutkintoon_johtava_koulutus/kuntotestit

Lisäksi jossakin luki, että seuraavaksi edessä on vielä
Cooper 2800 m
200m uinti 5 minuutissa

Mainittakoon vielä, että Suomessa on tällä hetkellä kokonaiset VIISI naispalomiestä...

Tervetuloa mukaan matkalle josta ei puutu vertahikeekyyneliä eikä todentotta myöskään hauskuutta! Let's go!

Laura X

P.S. Tässä projektissa saattaa mennä joku viitisen vuotta...